Kata
Hieman Karon Beachin eteläpuolella sijaitsee Kata, joka koostuu kahdesta upeasta rannasta: Kata Yai (Iso Kata) ja Kata Noi (Pieni Kata). Rannat erottaa toisistaan suuri kallio.
Kata Yai, jota usein kutsutaan myös nimellä Kata Beach, tarjoaa kaksi kilometriä kaunista rantaa valkoisen hiekan ja palmupuiden kera. Lahden sisällä sijaitsee pieni eksoottinen saari, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet snorklaukseen. Kata Noin ranta on pienempi ja mahdollisesti vieläkin kauniimpi. Tunnelma täällä on rauhallisempi verrattuna Kata Yaihin.
Aurinko ja uiminen Kata Beachilla
Molemmat Katan rannat sopivat hyvin lapsiperheille. Ne ovat matalia, turvallisia ja lapsiystävällisiä – erityisesti tämä pätee Kata Noihin. Kirkkaan veden ansiosta snorklausmahdollisuudet ovat erinomaiset, etenkin Kata Yailla kallioiden ja lahden keskellä olevan pienen saaren ympärillä. Aikaisin aamulla, ennen kuin aurinko kuumenee liikaa ja meri on rauhallisimmillaan, SUP-lautailu (Stand Up Paddleboarding) on suosittu aktiviteetti.
Ravintolat, ruoka ja juoma
Katan ympäristössä on useita ravintoloita, joissa tarjoillaan sekä herkullista paikallista thaimaalaista ruokaa että kansainvälisiä annoksia. On helppo löytää viihtyisä ravintola, jossa voit syödä ja samalla ihailla kaunista auringonlaskua meren yllä.
Shoppailu
Katassa ei ole suuria supermarketteja tai ketjuliikkeitä, mutta alueelta löytyy pieniä paikallisia kauppoja ja markkinoita. Kata Night Marketille kannattaa ehdottomasti poiketa – vaikka vain katselemaan, fiilistelemään tunnelmaa ja ehkä nauttimaan pientä purtavaa.
Sää ja ilmasto
Kata keskilämpötila:
| Tammikuu | 31°C | 23°C | 28°C |
| Helmikuu | 32°C | 23°C | 29°C |
| Maaliskuu | 33°C | 24°C | 30°C |
| Huhtikuu | 33°C | 25°C | 31°C |
| Toukokuu | 31°C | 25°C | 31°C |
| Kesäkuu | 31°C | 25°C | 30°C |
| Heinäkuu | 31°C | 25°C | 30°C |
| Elokuu | 31°C | 24°C | 29°C |
| Syyskuu | 30°C | 24°C | 29°C |
| Lokakuu | 31°C | 24°C | 30°C |
| Marraskuu | 31°C | 24°C | 30°C |
| Joulukuu | 31°C | 24°C | 29°C |
Sääennuste kohteelle Kata:
Lento + hotelli
| Diamond Cottage | ★★★ | 7n | ![]() |
€1.015 |
| Kata Palm Resort & Spa | ★★★★ | 7n | ![]() |
€1.045 |
| Peach Hill Resort | ★★★ | 7n | ![]() |
€1.060 |
| Peach Blossom Resort | ★★★★ | 7n | ![]() |
€1.135 |
| South Siam Hotel | ★★ | 7n | ![]() |
€1.192 |
| Ibis Phuket Kata | ★★★ | 15n | ![]() |
€1.242 |
| Kata Sea Breeze Resort | ★★★ | 15n | ![]() |
€1.295 |
| Kata Sun Beach | ★★ | 7n | ![]() |
€1.337 |
| Kata Place | ★★ | 14n | ![]() |
€1.345 |
| Chanalai Flora Resort | ★★★ | 15n | ![]() |
€1.362 |


