Agia Pelagia
Agia Pelagia on idyllinen pieni lomakohde kauniissa ympäristössä. Kaikki tarvittava on lähellä, ja samalla mikään ei häiritse alueen rauhallista ja rentoa tunnelmaa. Ranta sijaitsee keskellä kylää, ja suurin osa rakennuksista on pieniä valkoiseksi kalkittuja taloja.
Rannat, aurinko ja uiminen Agia Pelagiassa
Pääuimaranta on hienohiekkainen ja vesi kirkasta ja tyyntä. Tämä on täydellinen paikka rentouttaviin aurinkopäiviin ja sopii hyvin sekä lapsille että aikuisille. Alueella on myös useita pieniä lahtia ja rantoja, kuten esimerkiksi Ligaria ja Mononaftis, jotka ovat ehdottomasti vierailun arvoisia – etenkin jos kaipaat vielä enemmän rauhaa kuin kylän pääuimarannalla.
Ravintolat ja iltaelämä Agia Pelagiassa
Agia Pelagia oli alun perin pieni kalastajakylä, joka on kehittynyt varovasti turistikohteeksi. Vaikka kylä toimii nyt enemmänkin lomakohteena kuin kalastajakylänä, alkuperäinen luonne on pitkälti säilynyt. Kylä sijaitsee lahden suojassa kukkuloiden ympäröimänä, mikä suojaa sitä tuulelta. Rantakadulla on tavernoita ja kahviloita, jotka tarjoavat tuoretta merenelävää, kreikkalaista kotiruokaa ja paikallista viiniä. Iltaelämä on hyvin rauhallista ja keskittyy lähinnä siihen, että nautitaan hyvästä ruoasta ja juomasta merinäköalalla tavernassa.
Retket ja aktiviteetit
Pääkaupunki Heraklioniin on lyhyt matka. Jos olet kiinnostunut historiasta, kannattaa ehdottomasti käydä Knossoksessa, joka sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Agia Pelagiasta. Rethymnon viehättävine venetsialaisine satamineen, vanhankaupungin kujineen ja rantakatuineen sijaitsee vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä ja sopii täydellisesti päiväretkikohteeksi, jos kaipaat vähän kaupunkitunnelmaa loman aikana.
Sää ja ilmasto
Agia Pelagia keskilämpötila:
| Tammikuu | 14°C | 9°C | 14°C |
| Helmikuu | 14°C | 9°C | 12°C |
| Maaliskuu | 16°C | 10°C | 14°C |
| Huhtikuu | 19°C | 12°C | 16°C |
| Toukokuu | 23°C | 15°C | 19°C |
| Kesäkuu | 27°C | 19°C | 22°C |
| Heinäkuu | 28°C | 22°C | 24°C |
| Elokuu | 28°C | 22°C | 25°C |
| Syyskuu | 26°C | 19°C | 24°C |
| Lokakuu | 23°C | 17°C | 23°C |
| Marraskuu | 19°C | 13°C | 19°C |
| Joulukuu | 16°C | 11°C | 16°C |
Sääennuste kohteelle Agia Pelagia:
Lento + hotelli
| Pelagia Bay Hotel | ★★★ | 6n | ![]() |
€463 |
| Perla Apartments | ★★★ | 7n | ![]() |
€480 |
| Eva Mare Hotel & Suites | ★★★ | 7n | ![]() |
€583 |
| SeaScape Luxury Residences | ★★★★ | 7n | ![]() |
€584 |
| Irida Hotel | ★★★★ | 7n | ![]() |
€608 |
| Alexander House | ★★★★ | 7n | ![]() |
€746 |
| Hotel Peninsula Resort & Spa | ★★★★ | 7n | ![]() |
€812 |
| Out of the Blue Capsis Elite Resort | ★★★★★ | 7n | ![]() |
€826 |
| CHC Athina Palace Resort and Spa | ★★★★★ | 6n | ![]() |
€853 |
| Blue Bay Resort Hotel | ★★★★ | 7n | ![]() |
€856 |

